Yrityksestä/yrittäjästä

Procounting (Boxfire Oy) on vuonna 2011 Suomessa perustettu tilitoimisto (Virossa 2023, Boxfire OÜ). Yrityksen omistaja ja pääkirjanpitäjä on Rami Hippi. Aiemmin hän on tehnyt kirjanpitoja muiden yritysten kautta vuodesta 2001 lähtien.

”Kirjanpitoa olen opiskellut Suomen Yrittäjäopistossa vuosina 2000 ja 2007. Yrittäjä olen toiminut vuodesta 2001 alkaen ja aina sieltä asti olen toiminut myös kirjanpitäjänä. Alussa omille yritykselleni, myöhemmin tarjonnut kirjanpitopalveluita myös muille yrityksille. Mukaan on mahtunut yrittämistä muun muassa musiikkialalla, asuntojen vuokraamisessa, majoitustoiminnassa ja taloushallintoalalla. Tällä hetkellä olen seitsemässä eri yrityksessä hallituksen puheenjohtaja, joista neljä on Suomessa ja kolme Virossa. Suomessa olen työskennellyt pelkästään taloushallinnon parissa vuodesta 2014 lähtien.

Virossa olen ollut yrittäjänä vuodesta 2014 lähtien. Olen suorittanut virolaisen taloushallinnon tutkinnon (Raamatupidaja, 5.tase) keväällä 2024.

Ajan tasalla pysyäkseni opiskelen jatkuvasti taloushallintoa, yritysverotusta, yritysjärjestelyjä ja kaikkea muuta yrittäjyyteen, talouteen ja sijoittamiseen liittyvää.”